tiistai 18. syyskuuta 2012

Kärsivällisyyskoulu, eli kuinka odottaa jälkiruokaa viisi tuntia

Ensimmäinen kirja on lunastanut paikkansa hyllystä! Koska olen matalien kynnysten ystävä, valitsin haasteen ekaksi kirjaksi sellaisen, joka kiinnostaa eniten. Sushin ja jäätelön välillä käytiin tiukka taisto, mutta koska söin sushia kahdesti viime viikolla (hups), valitsin jäätelön. Kirjassa on monta houkuttelevaa reseptiä, kuten minttusorbetti, kookosjäätelö ja limetti-mascarponejäätelö. Päädyin vaahterasiirappi-saksanpähkinäjäätelöön, koska olen vähän siirappinen tyyppi.

Tässä ohje kirjan mukaan, sekä se miten sitä sovelsin.

100 g saksanpähkinäpaloja
Käytin 70 g, koska satuin ostamaan sen kokoisen pussin.
1,5 dl vaahterasiirappia
3 dl kuohukermaa 
2 dl jääkaappiviileää maitotiivistettä
Laitoin purkillisen, en tiedä oliko 2 vai 3 dl.



Jauha saksanpähkinäpalat rouheeksi yleiskoneessa, sauvasekoittimella tai käsin. Älä jauha niitä liian hienoiksi. Laita toistaiseksi sivuun.

Kaadoin pähkinät kippoon ja murskasin piirakkapulikan päällä pienemmäksi. En snaijaa mitä varten pähkinät pitäisi pieniä jo nyt, joten älä tässä vaiheessa vielä murskaa. Siihen on hyvin aikaa myöhemmin noin 1-2 tuntia. Siinä välissä ehtii just ja just.

Sekoita vaahterasiirappi ja kerma hyvin. Kaada viileä maitotiiviste isoon kulhoon ja vatkaa sakeaksi, kunnes tilavuus kaksinkertaistuu. Vaahdon tulee olla niin sakeaa, että vispilästä jää nostettasessa selvä jälki. Lisää vaahterasiirappiseos maitovaahtoon ja sekoita.

Maitotiiviste on minulle täysin uusi tuttavuus. Odotin purkista maitomaista litkua, mutta neste olikin paksua makeaa tatinaa, sellaista kinuskikastikemaista, mutta valkoista. Vaahdotin maitotiivistettä yleiskoneella. Vaahdotin ja vaahdotin. Vaahdotin vähän lisää, mutta mielestäni aineen tilavuudelle ei tapahtunut mitään, ei se ainakaan tuplaantunut. Koostumus muuttui juoksevasta vähän vähemmän juoksevaksi, sellaiseksi löysähkön kermavaahdon oloiseksi. Kun olin saanut maitotiivisteen tähän olomuotoon, luovutin vatkaamisen suhteen. Vaahterasiirapin määrän vähentäisin ainakin puoleen. Tällä määrällä siirappia tulee niin makeaa jäätelöä, että melkein kuulee kuinka hammaspeikko rouskuttaa menemään.

Pakasta seosta ilman kantta pakasterasiassa 1-2 tuntia tai kunnes se alkaa kovettua reunoista. Kumoa seos kulhoon ja sekoita haarukalla tai yleiskoneella tasaiseksi. Sekoita pähkinärouhe joukkoon ja laita jäätelö takaisin pakastimeen 2-3 tunniksi.

En kaatanut eri kulhoon, vaan sekoitin vispilällä samassa astiassa, jossa pakastin jäätelön. Kävin sekoittamassa useaan otteeseen, koska en malttanut olla katsomatta mitä jädelle kuuluu. Lopputulosta odotin kuitenkin hieman enemmän kuin 2-3 tuntia, nimittäin seuraavaan päivään asti.

Semmoinen asia, että tästä tuli hemmetin hyvää. Olin ihan yllättynyt, kun lopputulos oli kuin oikeaa jäätelöä. Hyvää, tasaista ja kylmää. Ja tekeminen oli helppoa kuin heinän teko. Valitettavasti jätskin tekemiseen kuluu sen verran pitkä aika, ettei sitä saa heti kun tekee mieli. Jäätelönhimo pitää siis ennakoida siten, että jätskin tekee siinä vaiheessa kun epäilee himon iskevän noin viiden tunnin päästä. Eli kannattanee tehdä varmuuden vuoksi joka päivä.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Niin pysyvät nämä kolme: vastuu, syyllisyys ja rakkaus. Mutta suurin niistä on syyll.. eikun rakkaus.

Äidiksi tuleminen on huikea elämänmuutos, johon ei osaa täysin valmistautua vaikka kuinka yrittäisi. Tuttipullojen, vaatteiden ynnä muiden tarvikkeiden hankkiminen ja järjestäminen on helppoa. Myöskään nenänniistimen valinta ei ole vaikeimmasta päästä, vaikka vastakkain ovatkin lievästi ällöttävä imaistava malli ja miellyttävämmän oloinen, mutta ei niin tehokas pumpattava malli. Siihenkin voi valmistautua, ettei spontaaneja tai edes suunniteltuja menoja enää samalla tavalla ole kuin ennen vauvaa. Totta puhuakseni, ensimmäisten viikkojen aikana käynti lähikaupassa riitti elämykseksi.

Se mihin en osannut valmistautua, on se valtaisa vastuu joka harteille laskeutui sillä hetkellä, kun pallero putkahti maailmaan. Vastuu on ja pysyy, ei pidä taukoa hetkeäkään, vaikka itse lähtisikin leffaan. Ensimmäisenä yönä kotona nukuimme valot päällä. Kai siksi, että välissämme nukkuvan nyytin olotilan voisi helposti tarkistaa vain raottamalla silmää. Kun natiaisen hoitaminen alkoi sujua rutiinilla, vastuu ei tuntunut enää niin musertavalta.

Vastuuntunne on tervetullut ja jokseenkin välttämätön vanhemmuudessa. Toinen tunne, nimittäin syyllisyys, puolestaan on aivan pöpi, eikä juuri millään tavalla rakentava. En olisi arvannut, että syyllisyydentunne, jonka äitiys tuo tullessaan, on niin jatkuva. Itseään saa syyllistettyä vaikka mistä, ja ihan helposti - milloin vietän liian vähän aikaa vauvan kanssa, milloin liian paljon, menetänkö vauva-ajasta jotakin jos samalla lämmittelen gradua, entä ollaanko vauvan kanssa liikkeellä liikaa vai käydäänkö ulkoilemassa kenties liian vähän. Nämä lienevät miettimisen arvoisia kysymyksiä, mutta en millään jaksa uskoa, että paras tapa viettää äitiysloma on kieriskellä syyllisyydessä.

Olen tottunut ajattelemaan asiat itse, käyttämään omaa järkeäni ja luottamaan vaistoihini. Uuden vauvaotuksen edessa tunnuin hukanneen nämä taidot ja imin itseeni varauksetta kaikki neuvolan ja vähän muidenkin antamat ohjeet. Mistä syyllisyys oikein tulee? Neuvolassa ei juurikaan kannusteta omaan ajatteluun ja järjenkäyttöön. Neuvot pläjäytetään niskaan ja sanotaan: noudata näitä. Jos neuvoista kehtaa poiketa, ei palaute ole kovin positiivista. Kerroin hiljattain neuvolassa tuttipullon käytöstä ja sain vastaukseksi silmien ja pään pyörittelyä. Ystävääni puolestaan kasvisruokailijaperheen äitinä kehotettiin ostamaan taaperolle sitten sellaista purkkiruokaa, jossa on lihaa.

Kun syyllisyys meinaa saada niskaotteen, tartun Helsingin Sanomien kolumniin viime huhtikuulta. Kolumnissa kerrotaan ranskalaisesta vauva-arjesta, jossa nelikuiset nukkuvat yöt läpeensä, vauvojen vanhemmat matkustelevat kahdestaan ja ottavat kursailematta itselleen aikaa. Ranskalaisten kannustamana ja sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä, jonka neljä kuukautta äitiyttä on minulle antanut, väännän syyllisyyden siltaan. Oma neuvo on paras neuvo. Opin taas luottamaan itseeni ja kaupunkilaisjärkeeni ja tekemään omat ratkaisuni.

Sitten se rakkaus. Pakahduttava, tikahduttava ja kaiken voittava rakkaus. Syyllisyys, vastuu ja neuvolan urpot tädit ovat pientä verrattuna siihen holtittomaan rakkauden määrään, jonka tuo pieni ihminen saa aikaan.

torstai 13. syyskuuta 2012

Tapaus keittokirja

Luovuimme kirjahyllystä muutama kuukausi sitten, kun työhuone koki metamorfoosin ja muuttui vauvan huoneeksi. Hyllymetrit vähenivät radikaalisti, joten saimme heittää hyvästit monelle kirjalle. Keittokirjojen tarpeellisuutta emme kuitenkaan tulleet kyseenalaistaneeksi. Ne muistuttavat olemassaolostaan lähinnä kuukausittain tapahtuvan viikkosiivouksen yhteydessä. Pölyjenpyyhinnän lomassa tajuan, kuinka harvoin noista kirjoista todella kokkaan jotakin. Oikeastaan sanat en koskaan kuvaavat paremmin todellista asiaintilaa.

Jotta kirjat eivät jököttäisi hyllyssä tyhjän panttina, heitän itselleni keittokirjahaasteen. Joka viikko on kokeiltava yksi resepti kustakin kirjasta vuorotellen. Jos jostakin kirjasta en millään meinaa löytää edes yhtä mielenkiintoista reseptiä, saa kirja kirpputorituomion. Valitsen reseptit mieluiten kasvis- tai kalaosastolta. Sallin itselleni vierailut myös leivonta- ja jälkiruokasivuille.

Haaste alkaa än yy tee nyt, eli huomenna.


ps. Parvekepuutarhani suhteen tilanne on seuraava: Olen korjannut parvekkeelta minttua, basilikaa, salaattia ja kirsikkatomaatteja. Chilipaprikasadostakin näyttää tulevan kiitettävä. Epäonnistuneen idätysyrityksen jälkeen marssin puutarhaliikkeeseen ja ostin taimia. Aion jatkossakin toimia näin, siemenistä idättäminen ei mielestäni maksa vaivaa, kun viljelee pientä parvekepuutarhaa. Annetaan yksi kappale idätyslaatikoita hyvään kotiin.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Inkiväärin ja valkosipulin pyhä liitto

Kaksi lempimakuani ovat inkivääri ja valkosipuli. Kolmas suosikki on niiden yhdistelmä. Ne kaksi yhdistämällä saa aikaan makujen fanfaarin, joka alkaa tiukalla valkosipulilla ja loppuu siihen kun inkivääri räjähtää takaraivoon. Kuulostaa aggressiiviselta, mutta yhdistelmä vie tajunnan taatusti makutaivaaseen. Tänään tuo pyhä liitto maustaa marinoitua munakoisoa ja herkkusieniä.

Marinadi
4 valkosipulinkynttä
tilavuudeltaan sama määrä tuoretta inkivääriä
1 tl hunajaa
1 rkl balsamicoa
1 rkl soijaa
1/2 dl rypsiöljyä
kevyt puristus limen mehua
muutama rouhaisu mustapippuria

Viipaloi munakoiso ohuiksi viipaleiksi, levitä leivinpaperille ja rouhi päälle merisuolaa. Anna itkeä puolisen tuntia. Pilko myös herkkusienet mukavan kokoisiksi palasiksi.

Purista valkosipulinkynnet ja inkivääri puristimellä. (Inkivääriä valkosipulinpuristimeen? Nerokasta, sanon minä. Idean äiti löytyy täältä.) Laita kaikki marinadin ainekset kippoon ja sekoita vimmatusti. Määrät ovat suuntaa-antavia, en mitannut, vaan lorautin aineksia fiilispohjalta. Oikea suhde löytyy, kun maistaa ja lisää tarvittaessa.

Pyyhi suola ja neste munakoisoviipaleiden päältä. Paahda grillivastuksen alla 175 asteessa, kunnes viipaleet saavat hitusen väriä. Munakoisot ja sienet marinadiin, sekoittele hyvin ja laita jääkaappiin maustumaan. Herkun voi syödä saman tien, mutta jos malttaa odottaa muutaman tunnin, saa maut enemmän syvyyttä. Marinadi on tujusti valkosipulinen, joten kannattaa tarjota myös seuralaiselle, vaikka tekisikin mieli syödä kaikki yksin.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Laiskan naisen hitsin hyvä lounassmoothie

1. Venkoile kaksi tuntia nälkäisenä, mutta ole liian aikaansaamaton tehdäksesi lounasta.
2. Lähde kauppaan, jotta saisit tänään aikaiseksi edes jotakin.
3. Keksi matkalla että pehmeää tofua voisi laittaa smoothieen.

Kotona:
4. Laita blenderiin
banaani
kourallinen babypinaattia
pari ruokalusikallista pehmeää tofua
punaherukoita
mustaherukoita
hedelmäkulhon yksinäinen luumu
rouhea pala tuoretta inkivääriä
vähän hunajaa
reilusti vettä

5. Hurista huolella.
6. Kaada suureen lasiin ja nauti.
7. Totea, että ei tästä päivästä tullutkaan ihan paska.