Niin pysyvät nämä kolme: vastuu, syyllisyys ja rakkaus. Mutta suurin niistä on syyll.. eikun rakkaus.

Äidiksi tuleminen on huikea elämänmuutos, johon ei osaa täysin valmistautua vaikka kuinka yrittäisi. Tuttipullojen, vaatteiden ynnä muiden tarvikkeiden hankkiminen ja järjestäminen on helppoa. Myöskään nenänniistimen valinta ei ole vaikeimmasta päästä, vaikka vastakkain ovatkin lievästi ällöttävä imaistava malli ja miellyttävämmän oloinen, mutta ei niin tehokas pumpattava malli. Siihenkin voi valmistautua, ettei spontaaneja tai edes suunniteltuja menoja enää samalla tavalla ole kuin ennen vauvaa. Totta puhuakseni, ensimmäisten viikkojen aikana käynti lähikaupassa riitti elämykseksi.

Se mihin en osannut valmistautua, on se valtaisa vastuu joka harteille laskeutui sillä hetkellä, kun pallero putkahti maailmaan. Vastuu on ja pysyy, ei pidä taukoa hetkeäkään, vaikka itse lähtisikin leffaan. Ensimmäisenä yönä kotona nukuimme valot päällä. Kai siksi, että välissämme nukkuvan nyytin olotilan voisi helposti tarkistaa vain raottamalla silmää. Kun natiaisen hoitaminen alkoi sujua rutiinilla, vastuu ei tuntunut enää niin musertavalta.

Vastuuntunne on tervetullut ja jokseenkin välttämätön vanhemmuudessa. Toinen tunne, nimittäin syyllisyys, puolestaan on aivan pöpi, eikä juuri millään tavalla rakentava. En olisi arvannut, että syyllisyydentunne, jonka äitiys tuo tullessaan, on niin jatkuva. Itseään saa syyllistettyä vaikka mistä, ja ihan helposti - milloin vietän liian vähän aikaa vauvan kanssa, milloin liian paljon, menetänkö vauva-ajasta jotakin jos samalla lämmittelen gradua, entä ollaanko vauvan kanssa liikkeellä liikaa vai käydäänkö ulkoilemassa kenties liian vähän. Nämä lienevät miettimisen arvoisia kysymyksiä, mutta en millään jaksa uskoa, että paras tapa viettää äitiysloma on kieriskellä syyllisyydessä.

Olen tottunut ajattelemaan asiat itse, käyttämään omaa järkeäni ja luottamaan vaistoihini. Uuden vauvaotuksen edessa tunnuin hukanneen nämä taidot ja imin itseeni varauksetta kaikki neuvolan ja vähän muidenkin antamat ohjeet. Mistä syyllisyys oikein tulee? Neuvolassa ei juurikaan kannusteta omaan ajatteluun ja järjenkäyttöön. Neuvot pläjäytetään niskaan ja sanotaan: noudata näitä. Jos neuvoista kehtaa poiketa, ei palaute ole kovin positiivista. Kerroin hiljattain neuvolassa tuttipullon käytöstä ja sain vastaukseksi silmien ja pään pyörittelyä. Ystävääni puolestaan kasvisruokailijaperheen äitinä kehotettiin ostamaan taaperolle sitten sellaista purkkiruokaa, jossa on lihaa.

Kun syyllisyys meinaa saada niskaotteen, tartun Helsingin Sanomien kolumniin viime huhtikuulta. Kolumnissa kerrotaan ranskalaisesta vauva-arjesta, jossa nelikuiset nukkuvat yöt läpeensä, vauvojen vanhemmat matkustelevat kahdestaan ja ottavat kursailematta itselleen aikaa. Ranskalaisten kannustamana ja sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä, jonka neljä kuukautta äitiyttä on minulle antanut, väännän syyllisyyden siltaan. Oma neuvo on paras neuvo. Opin taas luottamaan itseeni ja kaupunkilaisjärkeeni ja tekemään omat ratkaisuni.

Sitten se rakkaus. Pakahduttava, tikahduttava ja kaiken voittava rakkaus. Syyllisyys, vastuu ja neuvolan urpot tädit ovat pientä verrattuna siihen holtittomaan rakkauden määrään, jonka tuo pieni ihminen saa aikaan.

Tapaus keittokirja

Luovuimme kirjahyllystä muutama kuukausi sitten, kun työhuone koki metamorfoosin ja muuttui vauvan huoneeksi. Hyllymetrit vähenivät radikaalisti, joten saimme heittää hyvästit monelle kirjalle. Keittokirjojen tarpeellisuutta emme kuitenkaan tulleet kyseenalaistaneeksi. Ne muistuttavat olemassaolostaan lähinnä kuukausittain tapahtuvan viikkosiivouksen yhteydessä. Pölyjenpyyhinnän lomassa tajuan, kuinka harvoin noista kirjoista todella kokkaan jotakin. Oikeastaan sanat en koskaan kuvaavat paremmin todellista asiaintilaa.

Jotta kirjat eivät jököttäisi hyllyssä tyhjän panttina, heitän itselleni keittokirjahaasteen. Joka viikko on kokeiltava yksi resepti kustakin kirjasta vuorotellen. Jos jostakin kirjasta en millään meinaa löytää edes yhtä mielenkiintoista reseptiä, saa kirja kirpputorituomion. Valitsen reseptit mieluiten kasvis- tai kalaosastolta. Sallin itselleni vierailut myös leivonta- ja jälkiruokasivuille.

Haaste alkaa än yy tee nyt, eli huomenna.

ps. Parvekepuutarhani suhteen tilanne on seuraava: Olen korjannut parvekkeelta minttua, basilikaa, salaattia ja kirsikkatomaatteja. Chilipaprikasadostakin näyttää tulevan kiitettävä. Epäonnistuneen idätysyrityksen jälkeen marssin puutarhaliikkeeseen ja ostin taimia. Aion jatkossakin toimia näin, siemenistä idättäminen ei mielestäni maksa vaivaa, kun viljelee pientä parvekepuutarhaa. Annetaan yksi kappale idätyslaatikoita hyvään kotiin.

Inkiväärin ja valkosipulin pyhä liitto

Kaksi lempimakuani ovat inkivääri ja valkosipuli. Kolmas suosikki on niiden yhdistelmä. Ne kaksi yhdistämällä saa aikaan makujen fanfaarin, joka alkaa tiukalla valkosipulilla ja loppuu siihen kun inkivääri räjähtää takaraivoon. Kuulostaa aggressiiviselta, mutta yhdistelmä vie tajunnan taatusti makutaivaaseen. Tänään tuo pyhä liitto maustaa marinoitua munakoisoa ja herkkusieniä.

Marinadi
4 valkosipulinkynttä
tilavuudeltaan sama määrä tuoretta inkivääriä
1 tl hunajaa
1 rkl balsamicoa
1 rkl soijaa
1/2 dl rypsiöljyä
kevyt puristus limen mehua
muutama rouhaisu mustapippuria

Viipaloi munakoiso ohuiksi viipaleiksi, levitä leivinpaperille ja rouhi päälle merisuolaa. Anna itkeä puolisen tuntia. Pilko myös herkkusienet mukavan kokoisiksi palasiksi.

Purista valkosipulinkynnet ja inkivääri puristimellä. (Inkivääriä valkosipulinpuristimeen? Nerokasta, sanon minä. Idean äiti löytyy täältä.) Laita kaikki marinadin ainekset kippoon ja sekoita vimmatusti. Määrät ovat suuntaa-antavia, en mitannut, vaan lorautin aineksia fiilispohjalta. Oikea suhde löytyy, kun maistaa ja lisää tarvittaessa.

Pyyhi suola ja neste munakoisoviipaleiden päältä. Paahda grillivastuksen alla 175 asteessa, kunnes viipaleet saavat hitusen väriä. Munakoisot ja sienet marinadiin, sekoittele hyvin ja laita jääkaappiin maustumaan. Herkun voi syödä saman tien, mutta jos malttaa odottaa muutaman tunnin, saa maut enemmän syvyyttä. Marinadi on tujusti valkosipulinen, joten kannattaa tarjota myös seuralaiselle, vaikka tekisikin mieli syödä kaikki yksin.

Laiskan naisen hitsin hyvä lounassmoothie

1. Venkoile kaksi tuntia nälkäisenä, mutta ole liian aikaansaamaton tehdäksesi lounasta.
2. Lähde kauppaan, jotta saisit tänään aikaiseksi edes jotakin.
3. Keksi matkalla että pehmeää tofua voisi laittaa smoothieen.

Kotona:
4. Laita blenderiin
banaani
kourallinen babypinaattia
pari ruokalusikallista pehmeää tofua
punaherukoita
mustaherukoita
hedelmäkulhon yksinäinen luumu
rouhea pala tuoretta inkivääriä
vähän hunajaa
reilusti vettä

5. Hurista huolella.
6. Kaada suureen lasiin ja nauti.
7. Totea, että ei tästä päivästä tullutkaan ihan paska.

Kakkua ja kukkia

Hävyttömän pitkäksi venähtänyt kirjoitustauko on päättynyt. Inhoan selittelyä, mutta selittelen silti. Meille muutti tyyppi, jolla on pienet varpaat ja pienet sormet eikä se osaa vielä tehdä juuri muuta kuin syödä, nukkua, hymyillä ja sanoa höy, mutta näitä toimintoja olen tiiviisti seurannut sen sijaan että olisin kirjoittanut. Se samainen pieni tyyppi täytti kolme kuukautta muutama päivä sitten. Vaikka leipomista ei tarvitsekaan missään olosuhteissa perustella, niin tämä suuri merkkipäivä antoi sopivan sysäyksen kokeilla pitkään harkitsemaani Pavlovaa eli marenkitorttua.

5 valkuaista
3 dl tomusokeria
1 rkl maissitärkkelystä
1/2 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa
hyppysellinen vaniljaa

Vatkasin valkuaiset ja tomusokerin superjämäkäksi vaahdoksi. Lisäsin vaahtoon maissitärkkelyksen, valkoviinietikan, vaniljasokerin ja aitoa vaniljaa fiilispohjalta. Sivelin leivinpaperille rypsiöljyllä pyöreän läntin, kumosin vaahdon sen päälle, ja muotoilin vaahtokasan keskelle lusikalla kuopan. Paistoin torttua 100-asteisessa uunissa kaksi tuntia, mutta torttu jäi sisältä aika höttöiseksi. Mielestäni marenki on parasta, kun se on kuivaa mutta vähän sitkeää, joten seuraavalla kerralla lisään paistoaikaan ainakin puoli tuntia.

Perinteinen Pavlova täytetään kai kermavaahdolla ja hedelmillä. Päädyin kuitenkin tuoreisiin marjoihin ja vaniljajäätelöön. Neljä syöjää tuhosi 10 hengen kaakun hetkessä, joten suuremmalle porukalle kannataa varata useampi torttu.

Kuvassa kurkistavat kukat poimin Haltialasta. Tein pyöräretken pellolle ja hyrisin onnesta unikoiden, ruiskaunokkien ja silkkikukkien keskellä.

Aamunhelpottajamysli

Samassa haavemaailmassa, jossa viljelen olkihattu päässä runsasta parvekepuutarhaani, juon aamukahvin rauhassa päivän lehden äärellä ja ehdin vielä hyvissä ajoin aamuluennollekin. Todellisessa maailmassani hitaat aamupalat painottuvat viikonlopuille ja arkena aamiainen syödään nopeasti ja tehokkaasti - milloin eteisessä lipastonkulmalta samalla ulkotakkia ylle vetäen, milloin viideksi minuutiksi pöydän ääreen istahtaen.

Heräämisen jälkeen suurin haaste minulle aamuissa on ajankäyttö. Saan kehitettyä itselleni kiireen lähes joka aamu. Tilannetta ei helpota se, että sitä ainoaa kurssia, joka tänä keväänä on jäljellä, vetää professori joka on hyvin suurpiirteinen aloitusajan suhteen. Aamulla ei todellakaan tule kiirehdittyä luentosaliin kello 8.30, jos professori todennäköisesti aloittaakin vasta 8.40. Vitkaisuuden laki ja tietoisuus ylimääräisestä kymmenenminuuttisesta luovat lopputuloksen, jossa lähden ovesta 25 minuuttia suunniteltua myöhemmin.

Arkena helppous on valttia. Helposta aamiaisesta meillä käy mysli. Olen tuskaillut kaupassa mauttoman hevosenruokamyslin ja herkullisen yltiösokeroidun muromyslin välillä yrittäen tehdä järkevän, mutta maistuvan ratkaisun. Eräänä päivänä eteeni tupsahti itsetehdyn myslin ohje, jota olen jalostanut oman makuni mukaiseksi. Mysliä on helppo tehdä ja maukkaudessaan se voittaa muromyslitkin.

4 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisleseitä
1/2 dl cashew-pähkinöitä
1/2 dl pekaanipähkinöitä
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1 tl vaniljaa
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/2 dl rypsiöljyä
2 rkl hunajaa
1 dl kuivattuja banaanilastuja
1/2 dl kuivattua omenaa
1/2 dl kuivattua kookosta

Sekoita yhteen kaikki muut aineet paitsi kuivatut hedelmät. Jos hunaja on juoksevaa, voi sen sekoittaa sellaisenaan ainesten sekaan, mutta jos se on kovaa, voi sitä ensin notkistaa sekoittamalla öljyyn. Pähkinöitä olen tavannut rouhia vähän pienemmiksi, mutta on makuasia kuinka isoja sattumia mysliinsä haluaa. Seos levitetään uunipellille leivinpaperin päälle ja paahdetaan 150 asteisessa uunissa ensin 10 minuuttia, sitten möyhitään vähän ja sitten paahdetaan vielä toiset 10 minuuttia. Kuivatut hedelmät messiin ja mysli (ihanaan) purkkiin, kunhan seos on jäähtynyt ja kuivahtanut.

Syön myslin maidon tai maustamattoman jogurtin kera. Jos olen sillä tuulella, kaivan pakastimesta pari ruokalusikallista mustikoita myslin lisukkeeksi. Tämän helpommaksi ei aamiainen muutu. Ja pitää muuten nälkääkin hyvin.

Tänään ei ollut aamuluentoa, eikä siis kiirettäkään, joten mysli sai kyytipojakseen maustamatonta jogurttia, banaania, mustikoita ja vaahterasiirappia.

Takatalvipuutarha

Aamulla ikkunasta tervehti luminen maisema. Kaunishan se on, mutta näin huhtikuun alussa näky on väkisinkin lannistava. "Uusi lumi on vanhan surma" -mantraa jo kuukauden päivät hoettuani päätin vaihtaa taktiikkaa ja pakottaa kevään tulemaan suggestion voimalla.

Joka vuosi haaveilen kukoistavasta parvekepuutarhasta, jossa tomaatteja saa korjata enemmän kuin niitä ehtii syödä, ja jonka salaatit, yrtit ja ananaskirsikatkin päätyvät ruokapöytään. Aiempina vuosina olen viljellyt parvekepuutarhaani vaihtelevalla menestyksella. Salaattia on korjattu leivän päälle ja yrttejä on joskus saatu pakastettavaksi ja kuivattavaksi asti. Ananaskirsikat puolestaan ovat molemmilla yrityskerroilla keränneet sievän kirvasaaliin varsiinsa. Amppelimansikan kitukasvuisia antimia ei ole voinut syödä irvistämättä.

Näinkin vakuuttavaa jälkeä sain aikaan kaksi vuotta sitten.

Lunta tai ei, huhtikuussa on kevät ja silloin pitää kylvää. Päätin, että vielä tänä vuonna idätän kasvit siemenistä asti. Kaivoin komeron alahyllyltä idätyslaatikon, säkillisen multaa ja sekalaisen valikoiman siemeniä. Siemenistöstä löytyi erilaisia salaatteja, korianteria, chilipaprikaa ja retiisejä. Suurpiirteyksissäni en jaksanut välittää kylvöväleistä tai multakerroksen paksuudesta, vaan ripottelin siemeniä lokeroihin fiilispohjalta niin ettei kaappiin jäisi enää yhtään jämäsiementä lojumaan. Viis veisasin myös siitä, että joidenkin siementen parasta ennen -päiväys oli ohitettu jo pari vuotta sitten. Tällä lähtöasetelmalla ei voi omavaraistaloudelta välttyä! Jos menestys ei ole huikea, luovutan idätyslaatikon jollekulle vihreäpeukaloiselle ja vaihdan jatkossa euroni puutarhaliikkeiden valmiiksikasvatettuihin taimiin.

Aion täydentää valikoimaa muutamalla tomaatintaimella ja joillakin yrteillä, mutta ne tulkoot valmiina kaupan hyllyltä sitten kun talvi ihan oikeasti on ohi. Pian.