torstai 11. lokakuuta 2012

Ihana, kamala tavara

Näppäilen pankkikortin tunnusluvun maksulaitteeseen, painan vihreää nappulaa ja vetäisen kortin pois. Pöydän toiselta puolelta minulle ojennetaan kuittia ja uutta ihanaa paitaa muovikassissa. Viime hetkellä saan tokaistua, etten tarvitse muovikassia ja survon uuden vaatekappaleen laukkuuni. Poistun liikkeestä ja olen iloinen.

Olin tuolloin jo toista kertaa katsomassa sovittamassa paitaa. Ensimmäisellä kerralla en ollut satavarma, onko paita tarpeeksi ihana ja tarpeellinen. Vaate jäi kummittelemaan mieleeni moneksi päiväksi. Palasin liikkeeseen makutuomarin kanssa ja tein ostopäätöksen. Ennen vanhaan tämä sarja toistui usein, mutta silloin siitä puuttui muutama kohta keskivaiheilta, ja se sisälsi vain kohdat sovitin ja tein ostopäätöksen.

Viime tammikuussa suoritin Suuren Raivauksen, jossa kävin läpi jok'ikisen kaapin huushollistamme. Karsin tavaraa ronskilla kädellä ja roudasin kaiken kirpputorille. Tavarat, jotka eivät kirpparilla käyneet kaupaksi, vein suoraan Kierrätyskeskukseen kulkematta lähtöruudun kautta. Saman toistin kuukausi sitten. Vaikka olen aktiivisesti vastustanut tarpeettoman (eli lähes kaiken) hankkimista, oli kaapeissa ja laatikoissa sen verran tarpeettomaksi käynyttä tavaraa, että pääsin kirpparireissullani reilusti voiton puolelle. Siltikin yhä vaan tuntuu kaapeissa ja laatikoissa olevan sellaista tavaraa, josta olen valmis ja myös halukas luopumaan. Seuraavaa kirpputorireissua suunniteltiin tammikuulle, mutta joutilas ja tarpeeton rompe ahdistaa sen verran, että lienee syytä varata myyntipöytä jo aiemmin.

Esineillä saa olla tunnearvoa ja ne saa säilyttää sen takia. Mutta säilyttäminen vain velvollisuuden vuoksi on höhlää. Mummien ja kummien vanhojen taikinakulhojen kierrättäminen ei tarkoita sitä, että laittaisi henkilöt kierrätykseen. Astiakaapissani oli vuosikausia isotätini vanha muki. Käytin sitä aina kun piti sulattaa liivatelehtiä kuumaan veteen hiljentääkseni huonon omatunnon siitä, ettei mukia koskaan katettu ruokapöytään. Muki vietti 97 prosenttia ajastaan kaapissa muiden mukien takana. Luopuessani vihdoin siitä en kuitenkaan luopunut muistoistani rakkaasta isotädistä, joka oli aikalailla enemmän kuin se muki. Toivon, että astia löysi Kierrätyskeskuksen kautta paikan jossakin, missä sitä käytetään.

Siitä, että säännöllisesti tyhjentää kaapit, ei ole mitään hyötyä, jos ne yhtä säännöllisesti täyttää korvaavalla tavaralla. Tavaran haaliminen on taloudellisesti ja ekologisesti kestämätön ratkaisu. Jokaista kulutuspäätöstä pitäisi harkita tarkkaan. En väitä, että lopettaisin kuluttamisen tähän paikkaan. Aion jatkossakin ostaa ihania vaatteita, kenkiä ja laukkuja, mutta vain silloin kun todella tarvitsen. Vanhat kengät huolletaan suutarilla ja laukut pesetetään pesulassa tarpeen vaatiessa. Kun tavaroita kunniottaa, vaalii ja huoltaa, ne palvelevat pitempään. Ostaessani tarpeeseen panostan myös siihen, että ostokseni on juuri se, mitä haluan. En osta mitään, mikä ei mielestäni hivo täydellisyyttä. Mieluummin maksan vähän enemmän superihanuudesta, kuin vähän vähemmän jostakin, johon en ole täysin tyytyväinen ja johon kyllästyn hetkessä.

ps. Kertomuksen paita on palvellut hyvin. Se on ollut ylläni illallisilla, kotibileissä ja hedelmää kantaneissa työhaastatteluissa. Uutuudenviehätys ei ole kadonnut vieläkään!

1 kommentti:

  1. Tää on niin totta, meiän on pitäny tehä kaappien suurtyhjennys vaikka kuinka kauan, mut aina se on vaan jääny. Olis niin ihanaa jos sais vietyä kaikki käyttämättömät ja turhat tavarat ja vaatteet pois.

    P.S. Se paita on kyl ihana.

    VastaaPoista