torstai 13. syyskuuta 2012

Tapaus keittokirja

Luovuimme kirjahyllystä muutama kuukausi sitten, kun työhuone koki metamorfoosin ja muuttui vauvan huoneeksi. Hyllymetrit vähenivät radikaalisti, joten saimme heittää hyvästit monelle kirjalle. Keittokirjojen tarpeellisuutta emme kuitenkaan tulleet kyseenalaistaneeksi. Ne muistuttavat olemassaolostaan lähinnä kuukausittain tapahtuvan viikkosiivouksen yhteydessä. Pölyjenpyyhinnän lomassa tajuan, kuinka harvoin noista kirjoista todella kokkaan jotakin. Oikeastaan sanat en koskaan kuvaavat paremmin todellista asiaintilaa.

Jotta kirjat eivät jököttäisi hyllyssä tyhjän panttina, heitän itselleni keittokirjahaasteen. Joka viikko on kokeiltava yksi resepti kustakin kirjasta vuorotellen. Jos jostakin kirjasta en millään meinaa löytää edes yhtä mielenkiintoista reseptiä, saa kirja kirpputorituomion. Valitsen reseptit mieluiten kasvis- tai kalaosastolta. Sallin itselleni vierailut myös leivonta- ja jälkiruokasivuille.

Haaste alkaa än yy tee nyt, eli huomenna.


ps. Parvekepuutarhani suhteen tilanne on seuraava: Olen korjannut parvekkeelta minttua, basilikaa, salaattia ja kirsikkatomaatteja. Chilipaprikasadostakin näyttää tulevan kiitettävä. Epäonnistuneen idätysyrityksen jälkeen marssin puutarhaliikkeeseen ja ostin taimia. Aion jatkossakin toimia näin, siemenistä idättäminen ei mielestäni maksa vaivaa, kun viljelee pientä parvekepuutarhaa. Annetaan yksi kappale idätyslaatikoita hyvään kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti